Kirjastoautot Aaro ja Pietari
Kirjastoautojen aikatauluihin muutoksiaKirjastoautot ovat kiertäneet uuden Hämeenlinnan alueella nyt vuoden verran. Kertyneiden kokemusten ja palautteiden pohjalta kirjastoautojen aikatauluja on muutettu vastaamaan palvelun kysyntää. Uusia aikatauluja on saatavissa kaikista kirjastoista ja palvelupisteistä. Aaron aikataulun muutoksia:Ydin-Hämeen alueella kiertävän kirjastoauto Aaron aikataulu muuttuu useamman päivän osalta. Muutoksia tulee niin pysäkkipäiviin kuin -aikoihin Lammin, Hauhon ja Tuuloksen alueella. Hauholla lähes kaikki pysäkkiajat muuttuvat jonkin verran. Lammilla suurin muutos on Mommilan ja Ronnin suunnan pysäkeissä. Mommilan kylän pysäkit siirtyvät Hausjärven kirjastoauton hoidettaviksi kunnanosaliitoksen myötä. Mommilantien varrella olevat pysäkit lopetetaan liian vähäisen käytön vuoksi, samoin osa Ronnintien pysäkeistä. Jäljelle jäävät pysäkit ajetaan parillisina tiistaina. Tuuloksessa lopetetaan Kartanonmäen pysäkki (ei käyttöä). Sairialan ja Pohjoisen pysäkkiajat aikaistuvat jonkin verran. Pietarin aikataulun muutoksia:Kantakaupungin, Kalvolan, Rengon ja Hauhon Eteläisten iltapysäkin hoitavan kirjastoauto Pietarin aikataulussa on vain muutamia muutoksia. Kantakaupungin pysäkit ovat pääosin ennallaan. Parillisen viikon aamupysäkit ajetaan uudessa järjestyksessä: Auto käy ensin Tarvasmäen ja Kankaantaan päiväkodeilla ja viimeisenä Miemalan koululla. Harvoilan/Siirin perjantainen pysäkkiaika on pidentynyt kymmenen minuuttia. Kalvolan iltareitin pysäkkiaikoja on tarkistettu käyttöä vastaaviksi. Kotkajärven pysäkki on lopetettu vähäisen käytön vuoksi. Rengon iltareitillä aloittaa uusi pysäkki Ahoisissa Topenontien ja Latosuontien risteyksessä. Tuomenojan entisen koulun pysäkkiaika muuttuu hieman myöhemmäksi. Leppäniemen tienhaaran pysäkki lopetetaan (ei käyttöä). Lisätietoja:
| |||||||||||||||
|
Hämeenlinnan kaupunginkirjasto | Lukiokatu 2 | 13100 Hämeenlinna l puh. (03) 621 2598 | tietopalvelu(at)hameenlinna.fi| Aukioloajat ja yhteystiedot | Sivukartta | Tietoa sivustosta | |||||||||||||||